- Suvi & Jenna
torstai 30. huhtikuuta 2015
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Sitruunapasta
Olihan meidänkin kokeiltava. Eli tänään herkuttelimme sitruunapastalla, joka oli niin hyvää kuin arvata saattoikin.
Sitruunapastaan ihania makuja tuo sitruuna, timjami sekä parmesaanijuusto.
Ohje on peräisin täältä .
- Suvi & Jenna
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Täällä taas
Blogihiljaisuuden jälkeen täällä taas!
Olohuone on kokenut muutoksen, kun eräänä päivänä huonekalut vaihtoivat järjestystä. Nyt olohuoneessa on erikseen tv-nurkkaus sekä yksi seinusta odottaa pientä työskentelytilaa.
Myös keittiöön on tullut uutta. Finnish Design Shopista hankittu Ferm Livingin seinäkalenteri on hauska ja kätevä vaihtoehto menojen ylöskirjoittamiseksi. Erivärisillä liiduilla saa myös kivasti väriä keittiöön.
- Jenna
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Mangovaahto ja peltileipä
Eilen teki mieli syödä jotain herkkua, joten teimme mangovaahtoa, joka oli todellinen pelastus makeannälkään. Mangovaahto on erittäin nopea ja helppo herkku.
Mangovaahto
Mangosose n. 4 dl
Vispikerma n. 2 dl
Kermarahka 250 g
Sokeria oman maun mukaan
Vatkaa vispikerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää kermarahka ja sekoita. Lisää mangosose ja sokeri, sekoita.
Makean vastapainoksi teimme myös suolaista, aina niin hyvää peltileipää.
Peltileipä
Vesi 5 dl
Kuivahiiva 1 pss
Vehnäjauho n. 7 dl
Öljy 1/2 dl
Sokeri 1 rkl
Suola 2 tl
Kaurahiutaleet 3 dl
Sekoita hiiva, suola ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää kaurahiutaleet ja öljy, sekoita. Lisää vehnäjauhot sekoittaen. Kohota taikina noin kaksinkertaiseksi. Levitä taikinä pellille ja kohota vielä hetki. Paista uunissa 200 °C asteessa noin 20 minuuttia.
- Suvi & Jenna
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Kastelahja
Eilen vietettiin kummipoikamme ristiäisiä. Juhlat ja tarjottavat olivat todella ihania.
Kuten sylikummilla on tapana, päädyimme myös kummilusikkaan.
Katselimme aluksi perinteisiä kummilusikoita, kunnes löysimme Kalevalan Mesikämmen-kummilusikan.
Tämä lusikka oli ulkonäöltään todella kaunis ja aivan meidän näköisemme lahja.
Sunnuntaina on hyvä hieman höllätä ja valmistautua uuteen viikkoon.
Näin ollen tein pitsaa, katselen elokuvia ja rentoudun vain kotona.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille !
-Suvi
maanantai 26. tammikuuta 2015
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Olohuoneesta
Nyt vuorossa yksityiskohtia olohuoneestamme.
Musta kynttilälyhty on uusin ostos olohuoneeseemme. Pidämme paljon kynttilöiden polttamisesta ja niiden tuomasta ihanasta tunnelmasta, joten erilaisia kynttiläjalkoja ja lyhtyjä löytyy meiltä paljon.
Koirastamme on hauska tulla mukaan sisustuskuviin. Nyt ei vaan jaksanut katsoa kameraan..
Pianon päällä olevat esineet ovat vaihdelleet useasti, mutta nyt ainakin Milk-lamppu, Iittalan vitriini sekä Omm Designin pöllö-maatuska ovat löytäneet paikkansa tämän tummanruskean soittimen päältä.
- Jenna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)